31 tammikuun 2015

Lehdistötiedote: Lamor on tehnyt merkittävän sijoituksen Ecuadorilaiseen palveluyhtiöön Corenaan

Lamor Corporation Ab on tehnyt merkittävän sijoituksen ecuadorilaiseen ympäristöpalveluita tuottavaan yhtiöön Corporación para los Recursos Naturales Corena S.A. (Corena). Sijoituksen ensimmäisen vaiheen toteuduttua Lamorista tuli yhtiön vähemmistöomistaja, mutta samalla osakkeenomistajat sopivat järjestelystä, jolla Lamorilla on mahdollisuus saavuttaa enemmistöomistus. Tämä yritysjärjestely on tärkeä osa Lamorin kasvustrategiaa, joka rakentuu kohdistettujen ympäristöpalvelujen ja –teknologioiden tarjoamiseen maailmanlaajuisesti. Näihin palveluihin kuuluu muun muassa öljyteollisuuden jätteiden, maaperän ja saastuneiden vesien käsittely ja puhdistaminen.

”Sijoitus Corenaan mahdollistaa Lamorille tärkeän kehitysaskeleen ottamisen yhtiön palveluliiketoiminnan vahvistamisessa,” Lamor Corporationin toimitusjohtaja Fred Larsen sanoo.

Lamorin ydinliiketoiminnan laajentaminen on erittäin tärkeää ja mahdollistaa paremmin markkinakysyntään vastaamisen. Lisäksi osa Lamorin missiota on kehittää yhtiön resursseja tarjota ympäristöystävällisiä ja kaupallisesti toimivia ratkaisuja niin nykyisille kuin potentiaalisille asiakkailleen. Lamor on vastannut markkinakysyntään sekä teollisuuden jätevesikäsittelyn että maanpuhdistuksen toimialoilla ja testannut erilaisia käsittelyteknologiata, joista se on valinnut parhaat ratkaisut asiakkailleen tarjottaviksi. Kattavan jakelu- ja yhteistyökumppaniverkoston avulla Lamor on onnistunut kehittämään näiden palveluiden tarjontaa paikallisella ja globaalilla tasolla.

“Ecuadorin ympäristölainsäädäntö on erittäin kehittynyttä sen laajojen ympäristönsuojelualueiden sekä aiempien ympäristökatastrofien johdosta. Corena ja Ecuador tarjoavat meille erinomaisen mahdollisuuden kehittää Lamorin maan- ja pohjaveden puhdistusteknologioita kuten esimerkiksi Lamor EKO/GRID®-palvelukokonaisuutta. EKO/GRID®-maanpuhdistusprojektit ovat saavuttaneet erinomaisia tuloksia Ecuadorin lisäksi myös Brasiliassa, Kiinassa, Kolumbiassa, Perussa ja Turkissa. Ecuadorissa suoritettavat maanpuhdistusprojektit on helppo monistaa maailmanlaajuisesti, sillä ne täyttävät kaikki kansainväliset laatuvaatimukset”, Larsen lisää.

Lamorin vastaperustettu liiketoimintayksikkö, Lamor Soil & Water, yhdessä tämän sijoituksen kanssa, vahvistaa merkittävästi yhtiön resursseja ja operatiivista kapasiteettia maan ja pohjaveden puhdistuksen osalta. Larsen täsmentää. ”Corenan vankka kokemus ympäristöpalveluiden tuottamisesta lisää Lamorin mahdollisuuksia tuottaa maanpuhdistus- ja muita palveluprojekteja niin paikallisella tasoilla kuin myös maailmanlaajuisesti. Ecuador toimii myös erinomaisena sillanpääasemana Etelä-Amerikassa sekä tukee erinomaisesti juuri Peruun perustetun palveluyhtiön toiminnan kehittämistä.”

Santiago Gonzalez, Corena S.A:n toimitusjohtaja sanoo: “Lamorin sijoitus mahdollistaa merkittävien parannusten tekemisen nykyiseen palvelukeskusverkostoon, uusien keskusten rakentamisen, palvelutuotannon kehittämisen sekä öljyntorjuntalaitevarastojen kehittämisen Ecuadorissa. Yhteistyö Lamorin kanssa mahdollistaa myös uusien teknologioiden tuomisen niin Ecuadorin kuin muillekin lähimarkkinoille.”

“Meillä on meneillään useita erittäin mielenkiintoisia projektiaihioita Ecuadorissa ja uskon tämän sijoituksen olevan tärkeässä roolissa osana Lamorin kasvua”, toteaa Mika Pirneskoski, Lamor Soil & Waterin myynti- ja kehitysjohtaja.

 

Lisätietoja:

Vesa Tiitinen

CFO, Lamor Corporation AB
Tel: +358 40 700 1917

Vesa.Tiitinen@Lamor.com

 

Mika Pirneskoski

Lamor Soil & Water – Sales & Development Director

Tel: + 55 219 7456 5303

Mika.Pirneskoski@Lamor.com

 

Santiago Gonzalez

General Manager, Corena SA

Tel: + 593 997 892 729

sgonzalez@corena.com.ec

 

Yritysprofiilit:

Lamor (Larsen Marine Oil Recovery) Corporation tarjoaa ratkaisuja öljyonnettomuuksiin varautumiseen, öljyntorjuntaan ja –keräämiseen sekä maaperän ja pohjanveden puhdistukseen. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana Lamor on kehittänyt, tuottanut ja toimittanut kehittyneimpiä öljyntorjuntateknologioita maailmanlaajuisesti. Lamor on lisäksi erikoistunut erilaisten palveluiden tuottamiseen näillä liiketoimina-alueilla. Lamor Group työllistää yli 110 henkilöä pääasiassa Suomessa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa, jonka lisäksi yhtiöllä on alueelliset toimistot Brasiliassa, Englannissa, Omanissa, Perussa, Turkissä ja Venäjällä. Lamorin osakkuusyhtiöissä työskentelee kaiken kaikkiaan noin 700 henkilöä. Lamorin jatkuva kehitystyö ja markkina-aseman vahvistaminen on johtanut palveluliiketoiminnan laajentamiseen sen perinteisen ydinliiketoiminnan ohella. Näihin kuuluvat erilaiset maanpuhdistus-, porausjätteen käsittely-, öljyputkien seuranta- ja teollisuusvesien käsittelypalvelut.

www.lamor.com/fi

Corena (The Corporation for Natural Resources, SA CORENA) perustettiin vuonna 1983 öljy- ja kaasuteollisuuden laitteistoja tarjoavana yhtiönä. Vuonna 2004 yhtiö ryhtyi tarjoamaan myös erilaisia ympäristöalan palveluita lähinnä öljyteollisuuden parissa, mutta on myöhemmin laajentanut palvelutarjontansa koskemaan myös toimialoja. Yhtiö on sitoutunut ympäristöystävällisten teknologioiden ja palveuiden toimittamiseen ja kehittämiseen Ecuadorissa ja lähialueilla. Lisäksi yhtiölle tärkeitä arvoja ovat asiakastyytyväisyys, ympäristövahinkojen minimointi, työpaikkaturvallisuus sekä henkilöstön hyvinvointi. Corena työllistää tällä hetkellä Ecuadorissa yli 100 henkeä ja se on toiminut yhteistyössä Lamorin kanssa yli 10 vuoden ajan.

www.corena.com.ec

Tilaa uutiskirje

Seuraa meitä